"Perintöprinsessa"

Maitotyttömme varttuessa, aion esitellä hänelle leluja, jotka olivat minulle tärkeitä lapsuudessani. My Little Ponyt. Itse leikin 1980-1990 luvun poneilla (G1-tuotanto), ja ne aion pitää vitriinissä, mutta prinsessallemme olen hankkinut uuden tuotannon poneja (G3-tuotanto) sekä muutamia poneille kuuluvia taloja sekä muita oheishärpäkkeitä. 

 Ponit olivat lapsuudessani minulle tärkeitä. Minne tahansa meninkin, ainakin yksi poni lähti mukaan matkaan. 

Nykyään keräilen vanhan tuotannon poneja harrastuksena, mutta en ole valmis maksamaan niistä tähtitieteellisiä summia. Toki aina jonkin harvinaisuuden osuessa nenäni eteen, rahat taskussa alkavat poltella ja tekee mieli kovasti ostaa harvinaisuus hyllyyn. Lisäksi kunnostelen vanhoja ponejani mm. pesemällä ja hoitamalla harjaksia "esillä pitämis kuntoon". Lasten syntymän myötä harrastaminen on toki hiukan rajoittunut ajallisesti (ja rahallisesti), mutta aina välillä on mukava tarkastella tähän mennessä kertynyttä kokoelmaa ;)

 Tytön tullessa vanhemmaksi, aion antaa hänelle "perinnöksi" vanhat ja harvinaiset ponini, mutta leikkeihin ne eivät enää tule päätymään arvokkuutensa vuoksi. 

Millaisia "perintöleluja" teillä on? Onko uusi vai vanha lelu parempi? 

                                   

                                  G3-tuotannon poneja

                                  G3-tuotannon poneja

                                 Kokoelma kokonaisuudessaan, vanhat ja uudemmat

                               Lähikuvaa kokoelmasta

                     Silmäteräni, vaikka kaulasauma repsottaakin ja poni saanut vähän väriläikkiä

Maitotytön arkea tällä hetkellä

 Neuvolalääkäri kirjoitti meille vihdoinkin lähetteen lastenpolille maitoaltistukseen. Samalla saimme reseptin apteekin korvikkeeseen. Kävin samantien hakemassa ensimmäisen satsin Nutrilon Pepti -korviketta. Ja se olikin kallis paukku se! 43,50€/800g korvikejauhetta. Siitä riittää meille ehkä viikoksi. Kutsua maitoaltistukseen odotellessa, jos sieltä saisi sitten lääkäriltä B-lausunnon Kela-korvausta varten (silloin korvikkeelle jäisi hintaa noin 12€). Ostin myös maidonsakeuttajaa. Sitä annan tosin pienellä varovaisuudella, sillä tytöllä on taipumusta ummetukseen ja sakeuttaja saattaa ilmeisesti lisätä sitä.
 Heti kun aloimme antamaan tytölle apteekin korviketta, alkoi arkemme helpottamaan. Kipuhuudot loppuivat, kakka alkoi kulkea normaalisti (eikä ole vihreää!) ja refluksioireetkin helpottivat. Tyttömme jopa hymyilee ja tapailee ensimmäistä naurua!
 Maitoaltistus hermostuttaa. Sen jälkeen lapsi voi olla kuulemma viikonkin verran kipeä. En milllään halua palata hetkeksikään siihe entiseen! Täytyy myös toivoa että altistuksessa maitoallergia voidaan samantien todentaa, jotta sitä ei tarvitsisi jatkaa pitkään.

                                          Maidonsakeuttajaa ja apteekin korviketta

                                          Ainu Mam -koliikkipullot osineen

Seuraavaksi kirjoittelen ihan muista aihesta välillä. Mm. "perintöleluista" ja tyttömme vaatekaapin sisällöstä ;)

Pieni tytön tylleröinen

Mistä on meidän pienen pieni prinsessamme tehty? 


Harsopyykistä, vaihtovaatteista, iltaitkuista ja pulautteluista, 

siitä on pienen pieni prinsessamme tehty. 



Pieni tyttö saapui maailmaan 18.8.2012 klo 3.12 Salon aluesairaalassa. 9 pisteen tyttö painoi 3815g ja oli 50cm pitkä. Pieni tyttö teki heti selväksi että tästä tulisi "taistelu", ja että hän on kuin tulta ja tappuraa. Kaiken on alusta ast pitänyt tapahtua nyt ja heti, eikä kohta tai pian. Oli sitten kyse maidosta, vaipanvaihdosta tai tutista. Rakas pieni "leijona-lohikäärmeemme", perinyt lujan luonteensa skorpioni-vanhemmilta, joista kumpikin itsepäisiä ja lujaa luuta. 

 
 Ensin huudot painottuivat pelkästään iltoihin. Sitten kuvioihin tulivat yöhuudot, ja seuraavaki aamuhuudot. Nyt huudetaan, oli kello mitä tahansa. Huutokohtaukset voivat kestää puolesta tunnista neljäänkin tuntiin. Huuto loppuu aina siinä vaiheessa kun tyttö nukahtaa. 
Huutamisesta huolimatta, tyttömme on meille rakas, kallis, ainutlaatuinen. Meidän tyttömme.

"Maidotonta" pumppailua?

Tänään suunnistin lapsien kanssa Espooseen ja kävin noutamassa hyvältä ystävältäni sähkökäyttöisen rintapumpun. Ajattelin pumpata tytölle maitoa pakkaseen, sekä syöttää tyttöä kokeeksi ainoastaan Ainun koliikkipulloista. 

 Ajaessani Espooseen soitin myös neuvolaan ja kyselin neuvoja tytön olon helpottamiseksi. Sain käskyn aloittaa maidottoman dieetin kahden viikon ajaksi ennen seuraavaa neuvolakäyntiä. Seuraavalla neuvolakäynnillä saamme lähetteen lastenlääkärille ja lastenlääkäriltä toivottavasti lähetteen eteenpäin allergiatesteihin. Jospa syy vatsakipuihin ja huutoihin löytyisikin maitoallergiasta? 

 Teki kyllä hyvää tuo Espoon reissu. Sai hetken istua kahvikupin ääressä ja jutella mukavia, sekä purkaa sydäntä hyvän ystävättären kanssa. Esikoinenkin sai leikkiä ystävättäreni saman ikäisen pojan kanssa ja purkaa "uhma-energiaansa" järkevästi leikkeihin. Kotiinpäin ajaessani ajattelinkin, että minun tulisi käydä "ulkona" useammin, eikä vain hautautua sisälle "ongelmieni" keskelle. Yksin ollessa masentaa kaikki ja kiukustuu ihan turhista asioista. 

Ehkä tämä vauva-aika muuttuu vielä iloksi? Toivottavasti. 


P.s Blogini on vielä varsin kuvaton, mutta lupaan alkaa panostamaan kuvailuun enemmän kun Herra A:lla alkaa ylihuomenna isyysvapaa!

Koliikkikeinuja ja vyöhyketerapiaa

Tyttäremme oli noin viikon vanha, kun tulin ajatelleeksi esikoisemme vauva-aikaa. En muistanut esikoisen itkeneen juurikaan. Kaikki painottivat sitä, miten aika kultaa muistot.

Viikko yhtä huutoa, toinenkin. Huutoa öisin, huutoa päivisin. Päivällä vauvan nukkuessa esikoinen vaati osansa huomiosta, enkä saanut missään vaiheessa paikattua univelkojani. Olin väsynyt ja katkera. Miksi meille piti syntyä huutava "hirviö-vauva"?

Neuvolasta sain vihdoin ajan vyöhyketerapiaan, ja olin toiveikas huutojen loppumisen suhteen. Ensimmäinen ja toinen terapiassa käynti tuntuivatkin auttavan (tai sitten vain kuvittelin kaiken), mutta kolme viimeistä kertaa olivat jo yhtä tyhjän kanssa. Tuntui, että meidät jätettiin tehoamattoman terapian jälkeen kuin nallit kalliolle yksin ongelmiemme kanssa. Neuvolasta käskettiin vain seuraamaan tilannetta ja soittelemaan jos se muuttuisi (en ymmärtänyt mitä tuollakin tarkoitettiin, että niin missä vaiheessa olisi pitänyt soittaa? Jos huuto lakkaisi? Jos se yltyisi, mutta kuinka pahaksi?) ja annettiin seuraava käynti kuukauden päähän. Lapsi kasvoi käyrien mukaan, joten vikaa ei ollut terveydenhoitajan mielestä olemassakaan. 

Luimme mieheni kanssa netistä vinkkejä koliikkilasten hoitoon. Päätimme ostaa ns. koliikkikeinun ja kokeilla olisiko siitä apua. Ostimme keinun käytettynä, ja keinun edelliset omistajat vakuuttelivat ja antoivat toivoa sen tehokkuudesta. 
 Ensimmäinen ja toinen yö keinun kanssa menivät hyvin. Tyttö ei alkanut huutamaan kurkku suorana, vaan jatkoi uniaan syöttöjen jälkeen suoraan. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta keinusta ei loppujen lopuksi ollut kovastikaan apua kahden ensimmäisen yön ja päivän jälkeen. Huuto jatkui, ja yltyi entistä pahemmaksi. 
Koko perheemme kärsii tilanteesta. Esikoinen ei saa tarpeeksi huomiota, me vanhemmat riitelemme univelkojemme keskellä. Alkaa olla täysin toivoton olo. 

Kaiken alku

Hän syntyi lämpimänä, lähes hiostavana elokuisena yönä. Tihutti vettä kun ajoimme sairaalaan. Hän tuli maailmaan nopeasti, melkeimpä kivuttomasti. Sairaalasta pääsimme kotiin jo seuraavana päivänä. Kaikki tuntui niin helpolta. Mutta se oli vain tyyntä myrskyn edellä... Tästä alkaa koliikkilapsemme tarina.